Pyöräilytunneli

Tällä kertaa hieman lennokkaampi ajatus! Joskus on hyvä heittää ilmoille sellaisiakin. Uudenlainen ajattelumalli voi poikia joskus jotain vaikka se ei aivan sellaisena toteutuisikaan.
Suurissa kaupungeissa kuten Helsingissä siirretään nykyään liikennettä yhä enenevissä määrin maan alle. Helsinkiin on suunnitteilla Pisararata, Länsimetroa rakennetaan, erilaisia autoliikenteelle suunniteltuja tunneleita on tehty ja suunniteltu ja laitetaanpa Tampereellakin rantaväylän liikenne kulkemaan rakenteilla olevaan tunneliin.
Mutta voisiko myös pyöräilyä siirtää tunneleihin ainakin keskusta-alueilla?! Suomen ilmasto kun kuitenkin on sellainen, että aika suuren osan vuodesta pyöräilijä on alttiina kylmyydelle, sateelle, tuulelle ja liukkaalle kelille. Nykysuunnittelussa pyöräkaistoille pyritään varaamaan tilaa kaupungin pääväyliltä kuten esimerkiksi Helsingissä Hämeentieltä vaikka tutkitusti toteutuneiden pyöräkaistojen käyttö on ollut melko vähäistä. Entäpä jos voisikin polkea tunnelissa sääoloilta suojassa? Ja nyt en tarkoita kolkkoja ja pimeitä tunneleita jotka muistuttaisivat nykyisiä alikulkukäytäviä vaan enemmänkin jotain hieman kauppakeskusmaisia hyvin valaistuja ja tasaisia tunnelissa olevia väyliä. Voisivatko nämä lisätä työmatkapyöräilyn suosiota jopa merkittävästi? Helsingin keskustaan rakennettu Baana pyöräilyväylä nousi heti suosituksi kun se avattiin. Jotain hieman samankaltaista ajattelua haen tässäkin, mutta tunnelissa.
Tunnelipyöräilyn käytännöntoteutukseen liittyisi kyllä varmasti myös haasteita. Yksi on raha. Tämä vaatisi todella mittavia taloudellisia panostuksia. Tunneleissa kulkevilla tasaisilla väylillä myös pyöräilijöiden nopeudet saattaisivat helposti nousta korkeiksi. Tarvittaisiin ehkä nopeusrajoituksia ja yksisuuntaiset tunnelit. Valaistuksen täytyisi olla todella hyvä, mutta se lienee ratkaistavissa nykyisellä led-tekniikalla. Tunneleista tulee helposti myös turvattoman oloisia. Tähän seikkaan tulisi todella panostaa viihtyisyyden lisäämiseksi. Ja olisiko pyörille myös pysäköintipaikat maan alla mistä noustaisiin hisseillä ylös vai noustaisiinko tunneleista ylös pyöräillen luiskia pitkin.
Mutta toisaalta taas pyöräilytunnelit olisi helppo yhdistää raideliikenteen tunneleihin ja sallia polkupyörän kuljettaminen metroissa ja lähijunissa.
Kuten jo aluksi totesin niin ajatus on ehkä hieman lennokas, mutta ei ehkä ihan mahdotonkaan. Ja jos ihminen joskus perustaa siirtokunnan vaikka Mars-planeetalle niin tuskinpa sielläkään pyöräiltäisiin ulkona. Sielläkin tarvittasiin pyöräilytunneleita, miksei siis täällä maassakin?!

Tosi-tv ja matkailu

Suomalaiset tosi-tv ohjelmat pitäisi valjastaa matkailun markkinointiin. Pohjois-Amerikassa ja varsinkin Alaskan suunnalla tämä on ymmärretty hyvin. Monille meistä ovat tuttuja sellaiset tv-sarjat kuin Hengenvaarallinen saalis, Rekkakuskit jäällä, Kultakuume, Jäätikön pilotit ja muut vastaavat. Näiden ohjelmien perusideahan on seurata tietyn ammattikunnan elämää alueen ankarissa olosuhteissa. Sopivasti dramatisoimalla ja ylikorostamalla läsnä olevaa vaaraa näistä saadaan kiehtovaa ja koukuttavaa tv-viihdettä.
Mutta oletteko ajatelleet, että samalla tv-yleisö kiinnostuu tapahtumien ympäristöstä ja jotkut lähtevät jopa lomalla tutustumaan vastaaviin paikkoihin. Olen lukenut, että Hengenvaarallinen saalis -ohjelman tyyppisiä ravustusmatkoja järjestetään nykyään myös turisteille. Monet turistit etsivät juuri tällaisia elämyksiä ja uusia mieleenpainuvia kokemuksia itselle ennestään tuntemattomissa ympäristöissä. Näin nämä tv-ohjelmat toimivat viihteen lisäksi myös alueen matkailumainoksina.
Suomessa meillä riittää koskematonta ja kaunista luontoa sekä monille ihmisille eksoottisia sääoloja. Jo matkailun kehittämisenkin näkökulmasta vastaavia tv-ohjelmia kannattaisi tehdä myös Suomesta. Tämä olisi kannattanut ymmärtää jo ennen amerikkalaisia, mutta vieläkään ei ole ollenkaan myöhäistä. Ihmiset etsivät aina jotain uutta ja uusia paikkoja. Erilaisia tv-ideoita kannattaisi toteuttaa tällä ajatuksella, tehdä ne kansainvälisiä katsojia ajatellen ja markkinoida niitä suurille yleisöille. Taitaa olla väärä taktiikka kopioida amerikkalaisia formaatteja ja tehdä niistä Suomiversioita kotimaisille katsojille kuten Suomessa nähtävät Poliisit, Suomen Tulli ja vastaavat.

Juniorijääkiekko ja kutsuohjattu joukkoliikenne

Varsinkin nuoret harrastava Suomessa paljon joukkueurheilulajeja ja harjoituksia voi olla esimerkiksi neljäkin kertaa viikossa. Tämä aiheuttaa yllättävänkin paljon liikennettä ja sitoo lapsiperheiden vanhempien ajankäyttöä kun lapsia ja nuoria pitää kuljettaa esimerkiksi jäähallille. Otan tässä nyt esimerkiksi jääkiekon, mutta tilanne on sama monissa muissakin joukkuelajeissa. Jääkiekossa tämä usein korostuu, koska kuljetettavia varusteitakin on varsin paljon.
Jäähallien pihat ovat jatkuvasti täynnä autoja ja liikenne edestakaisin on kovaa. Harjoitusten kesto on usein sellainen, että kuljettajana oleva aikuinen ehtii siinä välissä käydä hoitamassa vain muutaman pienen asian tai jää mieluummin odottelemaan hallin kahvioon. Voisiko tätä jotenkin järkeistää, ehkäpä.
Kunnat ja kaupungit ovat viimeisen noin 15 vuoden aikana kehittäneet erilaisia kutsuohjatun joukkoliikenteen muotoja lähinnä vanhusten ja liikuntarajoitteisten käyttöön. Pääosa tästä liikenteestä tapahtuu päiväsaikaan ja iltaisin tämä pikkubussikalusto seisoo suurimmaksi osaksi varikolla. Nämä pikkubussit voisivat hyvinkin soveltua harrastavan nuorison kuljettamiseen. Niissähän on yleensä tilatkin mitoitettu niin, että esimerkiksi rollaattori tai pyörätuoli mahtuu mukaan. Miksei siis jääkiekkokassikin?!
Urheiluseuroilla on jo vakiintuneet ilmoittautumispalvelut netissä joissa ilmoittaudutaan mihin harjoituksiin on osallistumassa ja mihin ei. Nämä palvelut olisi varsin helppo jalostaa sellaisiksi, että kutsuohjatun joukkoliikenteen kuljettaja saisi sieltä tulostettua listan ketkä osallistuvat mihinkin harjoituksiin ja mistä osoitteista heidät noudetaan. Tietyn urheiluseuran harrastajat ovat usein myös varsin suppealta alueelta joten pikkubussin olisi helppo kerätä isokin ryhmä ja viedä kaikki kerralla hallille. Ja harjoitusten jälkeen taas takaisin kotiin.
Näin vähentyisi henkilöautoliikenne harrastuspaikoille ja samalla vanhempien ajankäyttö ei olisi niin sidottua lasten ja nuorten harrastuksiin. Osa nykyisistä kutsuohjatun joukkoliikenteen muodoista on ollut onnistuneita ja osa taas vähemmän suosittuja. Näihin järjestelmiin on investoitu aika paljon joten niitä varten hankittu kalusto kannattaisi ottaa tehokkaasti käyttöön. Luulenpa, että aika monen urheilevan lapsen tai nuoren vanhempi olisi valmis vähän maksamaankin tällaisesta palvelusta, mutta ilman muuta kuntien ja kaupunkien kannattaisi tällaista toimintaa tukea kun yhteiskunnan tavoite on henkilöautoliikenteen ja sen haittojen vähentäminen. Liikenne jäähalleille on kovaa jo iltapäiväruuhkankin aikaan.

Opiskeluaikojen rajaamisesta

Vuonna 2005 tuli voimaan tutkintouudistus joka rajaa yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoiden opiskeluaikaa. Tavoiteaika tutkinnon suorittamiseksi esimerkiksi diplomi-insinöörin tutkinnossa on viisi vuotta, mutta opiskeluoikeutta opiskelijalla on seitsemän vuotta jonka aikana tutkinto tulisi viimeistään saada valmiiksi. Mutta onko tällainen rajaus ihan viisasta? Itse olen sitä mieltä, että ei.
Meitä on monenlaisia opiskelijoita. Toisille sopii se, että opintoihin keskitytään tiiviisti ja valmistutaan nopeasti. Toisille taas parempi tapa on hieman hitaampi opiskelutahti ja osa-aikainen työssäkäynti samaan aikaan. Itse suoritin korkeakouluopintoja silloin kun opiskeluoikeus oli vielä rajoittamaton. Opintoni venyivät, mutta yhtaikaa opintojeni kanssa olin myös työelämässä ja työskentelin osa-aikaisena taksinkuljettajana.
Tuo minun tyylini on tehty nykyopiskelijoille hankalaksi, koska koko ajan pitää ajatella sitä tiettyä päivämäärää mihin mennessä opiskelut olisi viimeistään saatava valmiiksi. Mutta haluammeko työelämään vain sellaisia nuoria työntekijöitä jotka ovat kulkeneet esimerkiksi opintopolun suoraan peruskoulusta lukioon ja sieltä korkeakouluun ja sitten vasta kunnolla työelämään? Varmasti heillekin löytyy käyttöä, mutta eikö olisi hyvä myös mahdollistaa työskentely opintojen ohessa jollain toisella alalla ja joustavampi opiskelutahti? Näin saisimme työelämään jo enemmän elämänkokemusta omaavia ihmisiä jotka osaavat katsoa maailmaa laajemmin eivätkä vain kapeakatseisesti oman alansa näkökulmasta.
Suomessa on myös työvoimapulaa monilla matalapalkka-aloilla kuten kuljetus- ja siivousalalle. Alamme olla näillä aloilla myös varsin riippuvaisia vierastyövoimasta. Näidenkin alojen työvoimapula voisi helpottaa jos opiskelijoille annettaisiin paremmat mahdollisuudet työskennellä opintojen ohella. Samalla nuori ihminen saisi jo työkokemusta joltain alalta ja saisi uutta näkökulmaa asioihin tätä kautta. Näille nuorille osa-aikatyöstä maksettava palkka ei varmastikaan menisi myöskään sukanvarteen talteen vaan se ohjautuisi jokseenkin varmasti kulutukseen ja tukisi siten myös yleisesti Suomen taloutta.
Hallituksen ja muiden päättäjien jatkuva into tehostamiseen ja työurien pidentämiseen on ehkä hieman kapeakatseista kun ajattelee asiaa näin. Onko se liikaa pois työurien pituudesta jos osa opiskelijoista käyttäisikin opiskeluihin pari vuotta kauemmin, mutta työskentelisikin siinä samalla osa-aikaisesti varsinkin tietyillä työvoimapula-aloilla? Se ei tietenkään ole suotavaa, että opiskeluaikaa vaan pidennetään ja osa ajasta käytetään kotona lorvimiseen yhteiskunnan piikkiin, mutta ne jotka haluavat pidentää opiskeluaikaansa koska käyvät yhtaikaa töissä olisi otettava huomioon. Opintotukijärjestelmän tulisi myös joustaa kunkin opiskelijan tilanne huomioon ottaen.

Tehostamisesta ja työajoista

Tehostamisesta on tullut oikein muotisana. Kaikkea tehostetaan ja työntekijöistä pyritään nykyään samaan irti yhä enemmän ja enemmän. Mutta ollaanko tässä kenties menty jo liian pitkälle ja alkaako jatkuva tehostaminen kääntyä itseään vastaan? Entä jos yhteiskunnallista hyvinvointia ja tuottavuutta pyrittäisiinkin parantamaan juuri toisella tavalla?
Jos työntekijälle kasataan koko ajan enemmän tehtäviä, häneltä vaaditaan enemmän ja hän joutuu viikossa käyttämään yhä enemmän aikaa työtehtäviensä hoitoon niin pakostakin edessä on väsyminen ja ahdistuminen. Töissä ei ole enää kivaa, kaikenlainen luovuus kärsii ja työntekijä ei enää keksi uusia ideoita ollenkaan niin hyvin kuin ennen. Onko tämä enää tehostamista jos työntekijän viikkotuntimäärä kasvaa, mutta työntekijä ei saa enää aikaiseksi oikein muuta kuin hoidettua pakolliset tehtävät? Ei ole.
Mitäpä jos kokeiltaisiinkin toisin päin! Jos normaalia viisipäiväistä viikkoa tekevältä työntekijältä pudotettaisiinkin työpäivistä yksi pois ja huolehdittaisiin myös siitä, että töitä on järkevä määrä ja ne ehtii tehdä työajalla eikä niitä ole pakko jatkaa illalla kotona. Meillähän voisi tuloksena olla huomattavasti virkeämpi, hyvin levännyt, motivoituneempi ja luovempi työntekijä joka saisi neljässä päivässä aikaan yhtä paljon kuin ennen viidessä ja keksisi vielä uusia hyviä ideoita virkeänä ja hyvin levänneenä. Ja voisiko olla niin, että tällaisessa nelipäiväisessä työviikossa töitä riittäisi vähän useammallekin ja yrityksen olisi mahdollista palkata uusiakin työntekijöitä. Ja koska työtunnit tulisi käytettyä tehokkaammin kuin ennen niin palkka voisi kuitenkin olla sama.
Tällaisella nelipäiväisellä työviikolla olisi myös yhteiskunnallisia etuja. Työntekijöillä olisi yksi vapaapäivä enemmän viikossa käytettäväksi mm. liikuntaan, harrastamiseen tai vaikka ostoksilla käyntiin. Kansanterveys paranisi ja kotimainen kysyntä lisääntyisi joka näkyisi myös kaupan ja palveluntuottajien taloudellisessa tilanteessa.
Nykyään puhutaan myös paljon lapsiperheiden ongelmista ja jaksamisesta. Siihenkin auttaisi varmasti se, että vanhemmilla olisi viikossa yksi vapaapäivä töistä niin, että lapset ovat koulussa. Ajatuksenahan on, että yhteiskunta kyllä pyörisi samaan tahtiin kuin nykyään eli kaikki eivät pitäisi vapaapäiväänsä perjantaina tai maanantaina vaan työtä jaettaisiin vähän useamman tekijän kesken ja kaikki olisivat töissä neljä päivää viikossa, myös opettajat.
Jos työntekijältä vaaditaan jatkuvasti enemmän ja enemmän tehostamisen nimessä niin jossain vaiheessa tämä asia kääntyy itseään vastaan. Luulenpa, että monessa työpaikassa näin on jo käynyt. Hyvinvoiva työntekijä on varmasti yrityksenkin etu. Ja huolehtimalla työntekijän jaksamisesta huolehditaan myös hänen hyvinvoinnistaan ja koko yrityksen tai organisaation hyvinvoinnista.

Uusi blogi!

Uusi blogi aloitettu! Nyky-Suomella ei mene kovin hyvin. Uutisissa kerrotaan jokseenkin päivittäin uusista yt-neuvotteluista ja muista talousongelmista. Ja kun kuuntelee ihmisten juttuja niin työelämässä olevia ahdistaa nykyinen työelämä ja sen vaatimukset kuten kiire ja töiden määrä. Sitten on taas toisaalta niitä jotka eivät onnistu löytämään töitä vaikka haluaisivatkin. Tässä vain pari esimerkkiä nyky-yhteiskunnan ongelmista. Emme siis taida tällä hetkellä elää hyvinvointiyhteiskunnassa kun ongelmia riittää enemmän kuin tarpeeksi. Emme voi hyvin. Jotain tarttis siis tehdä. Olen myös kuullut erilaisista ajatushautomoista joissa yritetään keksiä erilaisia hyviä ideoita joten ajattelinpa minäkin tässä kantaa korteni kekoon ja hautoa ajatuksia kirjoittamalla niistä blogia niin jospa sieltä vaikka löytyisi jotain millä saisimme Suomen ja miksei koko maailmankin parempaan tilaan. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan kirjoittamiani juttuja ja niitä saa ilomielin myös jakaa eteenpäin jos mielestäsi vaikuttavat hyviltä.